Kultainen AK-47 rynnäkkökivääri Venäjä 1947

Valmistettu valumetallista samakki ja kovapuusta
Aseen pystyy virittämään ja kuivalaukaisemaan kuin aidon
Lupavapaa näköisreplika, jolla ei voi ampua
Sopii erinomaisesti keräilyyn, historiankeräilyyn, teatteri- ja filmiproduktioihin ym
Denix Espanja

Kultaisia AK-47 rynnäkkökiväärejä on näkynyt niin elokuvissa, peleissä, tv-sarjoissa kuin tosielämässäkin. Kultainen rynnäkkökivääri on asebisneksen vastine design-käsilaukulle; esine jonka ainoa tarkoitus on olla mahdollisimman kallis ja siten kuvastaa omistajan vaurautta. Kultaisiin AK-47 rynnäkkökivääreihin tosielämässä ovat hatkahtaneet esim. Saddam Hussein, Muammar Gaddafi, Meksikon huumekartellipomot, Venäjän oligarkit ja öljyrikkaat arabit.

AK-47 (lyhenne tulee sanoista Avtomat Kalašhnikova 1947) on Mikhail Kalašhnikovin suunnittelema menestyksekäs neuvostoliittolainen rynnäkkökivääri. Tätä erittäin hyvin tunnettua rynnäkkökivääriä kutsutaan usein myös lempinimellä Kalashnikov tai AK. Ase esiteltiin vuonna 1947, ja sitä käytettiin puna-armeijan lisäksi mm. monissa itäblokin maissa kylmän sodan aikana. Nykyään AK-47 on edullisena ja varmana aseena levinnyt maailman yleisimmäksi ampuma-aseeksi ja sitä edelleen käytetään useilla konflikti-alueilla. Tätä asetta ja sen kopioita on tehty arviota sata miljoona kappaletta ja valmistus jatkuu edelleen.

Verrattuna muihin toisen maailmansodan aikaisiin automaattikivääreihin AK-47 on kompaktimpi, varmatoimisempi ja helpompi huoltaa. AK-47 käyttää suhteellisen kevyttä 7,62×39 mm:n patruunaa. AK-47:n liikkuvien osien käyttövoimana on ruutikaasujen paine, ja sillä voidaan ampua sarjatulen lisäksi yksittäislaukauksia puoliautomaattiasennossa. Yleisimpään lippaaseen mahtuu 20 patruunaa ja ase on tehokas aina 350m etäisyydelle saakka.

Uuden aseen suunnittelu aloitettiin 1945 ja se saatiin massatuotantoon ja Neuvostoliiton asevoimien käyttöön 1949. Saksalaiset olivat kehittäneet aivan toisen maailmansodan loppupuolella vuonna 1944 maailman ensimmäisen rynnäkkökiväärin (Sturmgewehr 44) ja Saksan suurin vihollinen Neuvostoliitto alkoi kehittää omaa vastinettaan. Neuvostoarmeija järjesti kilpailun, jossa piti kehittää kevyt, yksinkertainen ja varmatoiminen ase jalkaväelle. Aseen tuli toimia luotettavasti pakkasessa, mudassa ja kosteissa rintamaoloissa. Sillä piti pystyä ampumaan konekiväärin tavoin, mutta yhden miehen voimin ja konepistoolia kauemmas. Aseella ei tarvinnut ampua kauas, koska monissa taistelutilanteissa ei sellaista tarvittu.

Suunnittelulähtökohdat olivat samat kuin Saksalla StG 44:n kehittämisessä, eli löytää sopiva kompromissi konepistoolin ja kiväärin välistä, jolla saisi korvattua molemmat asetyypit useimmille taistelijoille. Kiväärit ovat tehokkaita, kantavat kauas ja ovat tarkkoja, mutta moderneilla taistelukentillä kaukaa ei päässyt ampumaan taitavasti liikkuvaa vihollista ja pienempikin teho riittäisi. Konepistoolit taas olivat kevyitä ja tulivoimaisia, mutta kantama tai iskuvoima eivät olleet riittävät lähietäisyyttä kauemmas. Rynnäkkökiväärin ja konepistoolin yksi etu kivääreihin verrattuna on että pienempiä ammuksia voi kantaa mukana isoja enemmän ja sarjatultakin pystyy hallitsemaan tehokkaammin rekyylin ollessa pienempää verrattuna raskaisiin kiväärin luoteihin. Kevyemmällä luodilla on kovempi lähtönopeus ja sen lentorata on suorempi, eikä taistelijat juuri koskaan tarvitse asetta, jonka luoti kantaisi kauemmas kuin mille etäisyydelle aseen saa tähdättyä.

Eniten näitä uusia rynnäkkökiväärejä tehtiin 1950-luvun Neuvostoliitossa, josta Suomeenkin saatiin hajakappaleita. Heti 60-luvun alussa Neuvostoliiton kanssa päästiin kaupoille ja Suomeen ostettiin isompi erä sekä kiinteätukillisia että taittoperäisiä Kalašhnikoveja. Taittoperäiset menivät laskuvarjojääkäreille, sotilaspoliiseille ja panssarivaunuyksiköille ja kiinteätukkiset jalkaväkijoukoille ja opetuskäyttöön. Suomessa AK-47 sai nimen RK-54. Kun kotimainen rynnäkkökiväärivalmistus pääsi vauhtiin, siirrettiin nämä Neuvostoliittolaiset rynnäkkökiväärit varastoon. 80-luvun loppuun mennessä AK-47:t oli korvattu kokonaan kotimaisella tuotannolla. Suomen maavoimien nykyisin käyttämä RK-62 on kehitetty Kalashnikovin pohjalta, kuten moni muukin nykypäivän rynnäkkökivääri.

AK-47 säilyi Neuvostoliiton armeijan vakioaseena 80-luvulle, mutta toki nykyäänkin esim. Tšetšeniassa venäläiset käyttävät edelleen tätä rynnäkkökivääriä. Maailman yleisimpänä aseena tähän rynnäkkökivääriin voi edelleen törmätä lähes missä tahansa maapallolla ja asetta on käytetty lähes jokaisessa konfliktissa 50-luvulta eteenpäin. Kalasnikovia ovat käyttäneet niin viralliset tahot, sotilaat ja poliisit, kuin vallankumoukselliset, terroristit, rikolliset ja tavalliset siviilitkin, joten tämä jäljennös sopii hyvin monenlaisiin projekteihin ja monenlaisille hahmoille historiallisen keräilyarvon lisäksi. Vaikka lännessä AK-47 on usein nähty vihollisen symbolina, niin AK-47 on myös positiivinen vallankumouksen ja vapauden symboli useissa kehittyvissä maissa, erityisesti niissä missä Neuvostoliitto ja Kiina ovat tukeneet kommunismin kehitystä asetuella. Löytyypä AK-47 esim. Mosambikin lipusta.

Tämä ase on tarkka kopio alkuperäisestä. Asejäljitelmä on kokonsa ja painonsa puolesta kuin alkuperäinen. Sen mekanismit ovat toimivia. Aseen pystyy virittämään ja kuivalaukaisemaan kuten oikean. Lippaan saa irti ja aseen saa kenttäpurettua. Valmistusmateriaalista johtuen aseen mekanismit eivät loputtomiin kestä aseen virittämistä ja laukaisua.
Asekopion valmistuksessa on käytetty valumetallia ja aitoa puuta. Koristeaseessa käytetty samakki eroaa monin tavoin teräksestä, eli ase ei kestäisi ampumisessa syntyvää painetta, sillä ei voi oikeasti ampua, eikä sitä voi millään keinoin muuttaa ampumakäyttöön sopivaksi.
Koristeampuma-aseet ovat Suomessa ja monissa muissa maissa lupavapaita, mutta koska ase näyttää oikealta sitä ei tule pitää esillä julkisilla paikoilla.
Jäljitelmäase soveltuu erinomaisesti historianelävöitykseen, teatterinlavalle, elokuva- ja videoprojekteihin, historiakeräilijöille ja koristeeksi.
Pituus: 87 cm
Paino: 4,2 kg

denix Espanja